Valvomisen sunnuntai, Espoon tuomiokirkko

Jeesus sanoi opetuslapsille:

    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.

    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”  (Mt. 24:36-44)

Mitä mielessäsi liikkuu tällä hetkellä, kun mietit tulevaa, huomista päivää, elämääsi? Oletko levollisella mielellä? Painaako mieltäsi joku erityinen huoli – vai tuntuuko siltä, ettei valoa juuri nyt näy missään?

Tiedän että teillä, Nita, Mari ja J-P viime aikoina moni tulevaisuuteen liittyvä kysymys on kiertynyt tämän päivän, tämän messun ja tämän hetken ympärille. Tätä vihkimysmessua kohti on kuljettu yhdessä, tätä on osattu odottaa, tähän on valmistauduttu käytännössä ja rukouksella. Minulle ainakin on syntynyt vaikutelma, että te kaikki olette tehneet sen levollisin ja rauhallisin mielin. Olette valmistautuneet kirkon virkaan vihkimiseen luottaen siihen kutsuun, jonka olette saaneet Kristukselta ja hänen kirkoltaan. Siihen kutsuun voitte luottaa, ja siksi voitte levätä tässä hetkessä.

Tämänpäiväisessä evankeliumitekstissä Jeesus ei kehota oppilaitaan lepoon – vaan valvomaan. Tekstin tunnelma ei kuitenkaan ole ensisijaisesti luottavainen ja levollinen, vaan pelottava ja painostavakin. Kaiken yllä lepää kiireen tuntu.

Jeesus puhuu aikojen lopusta, sen ajan alusta, jolloin Jumala ottaa viimein vallan tämän maailman valtiaista, ja häneen uskovat palkitaan. Aikaa on vähän, asia kiireinen, ja siksi Jeesuksen seuraajien tehtävä on valvoa, olla valmiina.

Mutta Jeesuksen oppilaiden odotus ja valvominen venyi. Se siirtyi varhaisille kristityille, ensimmäisiin seurakuntiin ja koko kasvavaan kristikuntaan. Kristuksen paluun odotus on ollut osa kirkon ja kristittyjen itseymmärrystä kahden tuhannen vuoden ajan.

Aina on ollut myös niitä, jotka ovat uskoneet tietävänsä Jeesuksen paluun tarkan ajan ja paikan, ovat lukeneet ja lukevat tänäkin päivänä lopun ajan merkkejä maailmasta ja sen muutoksista käsin.

Niitä merkkejä on helppo löytää tänään. Yhä yltyvät myrskyt ja arvaamattomat tulvat, luontokadon kiihtyminen, uudet kulkutaudit ja maailman uusi epäjärjestys – kaikki tämä ihmisten tekemisen ja tekemättä jättämisten seurauksena. Kaikesta tästä on helppo lukea lopunajan merkkejä. Monenlaiset katastrofit ovat koetelleet ihmisiä kaikkina aikoina – ja kaikkina aikoina on löytynyt niitä, jotka ovat lukeneet niistä merkkejä tämän maailman päättymisestä.

Me emme voi tietää. Niinhän Jeesus sanoo – hän itsekään ei tiedä. Vain Jumala tietää.

On tuskallista elää sen tiedon kanssa, että me emme tiedä – emme voi eikä meidän pidäkään tietää. Se on aivan erityisellä tavalla vastoin ihmisluontoa tässä ajassa, jossa olemme tottuneet mittaamaan, laskemaan ja arvioimaan ympäröivää todellisuuttaa ja tulevia kehityslinjoja.

Ja silti, juuri tämän tietämättömyyden todellisuuden kanssa meidän pitää oppia elämään. Koska me emme voi ratkaista sitä, me emme voi kuin vain ottaa vastaan se, suostua epätietoisuuteen, taipua siihen, että sekin kuuluu kristityn uskoon ja elämään.

On ristiriitaista, että meillä on suunnaton tarve tietää, ottaa hankkimallamme tiedolla tulevaisuuskin omaan hallintaamme. Samalla vaikuttaa siltä, että olemme täysin kykenemättömiä toimimaan sen tiedon varassa, joka meillä on ilmastokatastrofin syistä tai keinoista hidastaa sitä, luontokadon seurauksista, tai vastakkainasettelun ja epäluulon kylvämisen vaikutuksista ihmiskunnalle, myös kirkolle.

Kaiken tämän keskellä on kovin ymmärrettävää, että tulevaisuus ei näyttäydy joltakin, jota voi tai pitäisi odottaa luottavaisin mielin. Pimeän keskellä puhe toivosta tuntuu perusteettomalta. Sen sijaan monen nuoren ja vanhemmankin elämää varjostaa näköalattomuus, tulevaisuutta toivottomuus.

Siksi on hyvä muistaa, kuka on se Jeesus, joka kehottaa, suorastaan yllyttää seuraajiaan valvomaan. Hän on Jumala, joka syntyi ihmiseksi, eli ihmisen elämän, kärsi ja kuoli ihmisten käsissä – ja voitti kuoleman.

Kristuksen ristin juurelta katsottuna ratkaisevaa ei ole se, mitä Jumala tulee tekemään – vaan mitä hän on jo tehnyt. Jumalan todellinen valta paljastuu juuri ristillä, heikkoudessa, hädässä, pelossa, kivussa – armossa ja itsensä antavassa rakkaudessa.

Ristin juurelta avautuu näkymä kokonaan toisenlaiseen todellisuuteen. Tämä on se Vapahtaja, joka rakastaa ja kutsuu rakastamaan, joka palvelee ja kutsuu palvelemaan, antaa anteeksi ja kutsuu antamaan anteeksi, joka kohtasi pelon ja kärsimyksen ja siksi kehottaa meitä olemaan pelkäämättä.

Ihmiseksi syntynyt Jumala, joka käsittämättömällä tavalla yllättää meidät keskellä elämää ja arkea aina uudestaan ja uudestaan.

Me emme koskaan voi tietää, missä asiassa, ihmisessä tai tapahtumassa hän on salatulla tavalla läsnä. Missä tai kenessä tänään kohtaamme Kristuksen?

Hänen viestinsä on totta tosiaan kiireellinen ja ajankohtainen. Sen viesti viejiksi omalla vuorollanne hän on kutsunut teidätkin Nita, Mari ja J-P. Jatkakaa matkaa luottaen siihen kutsuun.  Olkaa joka päivä valmiit yllättymään, ilahtumaan ja innostumaan siitä tiestä, jolla Kristus teitä seuraajinaan kutsuu ja saattelee.

Ottakaa matkalle mukaanne Juliana Norwichlaisen rukous:

”Jumala, Sinä odotat, että etsimme Sinua halukkaasti, reippaasti ja iloisesti armosi avulla ilman raskasmielisyyttä ja turhia murheita.
Jumala, Sinä tahdot, että uskollisesti ja nurisematta odotamme Sinua puhtaasta rakkaudesta koko elämämme ajan, joka kestääkin vain vähän aikaa.
Jumala, Sinä toivot, että täysin luotamme Sinuun, ja olemme tässä luottamuksessa järkähtämättömät. Sinä teet työsi salassa ja ilmoitat itsesi äkillisesti ja riemullisesti meille kaikille, jotka Sinua rakastamme. Sinä mutkaton, ystävällinen ja kaikessa kotoinen. Siunattu olkoon nimesi.”