Valo voittaa pimeyden

Pääsiäinen on äärimmäisyyksien aikaa. Kolmessa päivässä kuljetaan synkimmästä surusta ja toivottomuudesta pakahduttavan suureen iloon ja riemuun. Matka pitkäperjantaista pääsiäisaamuun on matka pimeydestä valoon, toivottomuudesta toivoon, kuolemasta elämään.

Pääsiäisen sanoma on niin valtava, että mitkään sanat eivät tunnu taipuvan kuvaamaan sen merkitystä. Pitkäperjantaina, Jeesuksen kärsimyksen äärellä ja ristin juurella eivät vain sanat hiljene, vaan aikakin pysähtyy. Kuvat ja musiikki tavoittavat ja välittävät jotakin siitä, mihin sanat eivät yllä. Passiot johdattavat hyvin juuri pitkäperjantain mielenmaisemiin.

Tärkeintä ei ole kuitenkaan se, miten hyvin pystyn eläytymään Jeesuksen kärsimykseen. Tärkeintä on se, että Jumala jakaa ja kokee ihmisen kärsimykset, tietää ja tuntee mitä on tulla hylätyksi, petetyksi, mitä on pelätä, kärsiä ja menettää toivonsa. Tämän hän voi tehdä, koska on itsekin syntynyt ihmiseksi, elänyt ihmisen elämän, kärsinyt ja kuollut ihmisten käsissä Pitkäperjantain ristillä.

Pääsiäisaamun riemua on ehkä vieläkin vaikeampi kuvata sanoin. Tyhjän haudan herättämän ihmetyksen ja riemun tavoittavat parhaiten ne, jotka ovat sen kokeneet. Uuden testamentin evankeliumeissa on monia kertomuksia siitä, miten Jeesuksen ystävät ja oppilaat tapaavat rakkaansa, jonka ovat uskoneet menettäneensä. He eivät ensin surun ja hämmennyksen keskellä voi käsittää, kenet tapaavat. Miten hämmennys muuttuu jälleennäkemisen riemuksi, miten epäilys tuntemiseksi.

Pääsiäinen sanomaa ei pysty tavoittamaan järjellä, eikä sitä voi todentaa tämän maailman mittareilla. Pääsiäisenä mahdoton tulee mahdolliseksi ja ymmärrykselle käsittämätön on totta. Pääsiäisaamun todellisuus muuttaa kaiken.

Kristus on voittanut kuoleman. Valo on voittanut pimeyden, kuolemaa ei enää ole, vaan elämä sanoo viimeisen sanan.

Riemullista pääsiäistä, ylösnousemuksen juhlaa!