Matkalla kohti alkua

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”
Opetuslapsilleen hän sanoi:
”Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.” (Luuk. 17:20–24)

Tämän päivän raamatuntekstit puhuvat lopun ajoista. Aihe ei ole helppo. Se tuntuu vaikealta, epämukavalta, pelottavaltakin. Tekisi mieli vain kääntää sivua ja unohtaa tekstien herättämät epämukavuus. Ja kuitenkin tämän maailmanajan päättymistä kuvaavia tekstejä löytyy Raamatusta paljon, myös Jeesuksen puheista ja opetuksista. Vaikka raamatuntekstien kirjoittajat ovat täydentäneet niitä oman aikansa ja yhteisönsä tarpeisiin, ne ovat silti merkityksellisiä myös meille.

Eivätkä viimeisiä aikoja koskevat opetukset ole vaikeita vain meille, vaan ne olivat vaikeita jo ensimmäisille kristityille – ja monelle, monelle polvelle kristittyjä tässä välissäkin.

Kaikkina näinä aikoina on ollut kristittyjä, jotka olettavat olevansa juuri se sukupolvi, joka todistaa lopun aikoja, Jeesuksen paluuta omiensa luo. Toiset ovat kovin halukkaita etsimään ja näkemään merkkejä Jeesuksen paluusta – ”Hän on tuolla.” tai ”Hän on täällä.”  Tänäänkin jotkut pitävät merkkeinä siitä vaikkapa ilmastokatastrofia ja sotien lisääntymistä – tai sitten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Adventti on odotuksen aikaa. Me odotamme Vapahtajaa, Jumalaa joka syntyy ihmiseksi.

Olemme adventin ja pienen paaston matkalla kohti joulua. Adventti on hiljentymisen aikaa. Miten voi suhteeni Jumalaan? Miten voi suhteeni omaan itseeni?

Adventti on myös toiminnan aikaa. Keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten voi suhteeni lähimpiin ja kaukaisempiin ihmisiin? Miten voi suhteeni kaikkeen luotuun, koko elonkirjoon? Näenkö jokaisessa ihmisessä Kristuksen kasvot? Tunnistanko Luojan läsnäolon kaikessa luodussa?

Odotus ei kuulu vain adventin aikaan. Kristityn koko elämä on odotusta. Me odotamme, että Kristus palaisi. Me odotamme, että Jumalan valtakunta ei olisi vain lähellä, vaan jo täällä. Kristityn odotus ei ole pelon lamaannuttavaa odotusta, muttei myöskään vain ajan tappamista ja ajankulun keksimistä.

Me odotamme myös Jumalan valtakuntaa. Siksi Kristuksen odottaminen on aktiivista odotusta, luottavaista toivoa, ja osallistumista Jumalan työhön tässä maailmassa.

Odotamme Jeesuksen syntymäjuhlaa. Miksi siis puhe lopun ajoista? Miksi kääntää katse voittoisaan Kristukseen, joka on ”niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen”. Vastahan me viikko sitten otimme vastaan aasilla ratsastavan vaatimattoman vaeltajan. Mitä tekemistä kaikella salaman välähdyksillä ja kirkkaudella on yön hiljaisuudessa talliin syntyvän lapsen kanssa?

Me olemme matkalla kohti alkua, mutta lähestymme sitä lopusta käsin. Samalla tavalla alkuun kietoutuu myös loppu. Joulun lapsi, jota odotamme, on ihmiseksi syntynyt Jumala. Jeesus, Jumala, joka elää ihmisen elämän, kuolee ihmisten käsissä, voittaa kuoleman, ja vielä kerran, voittaa koko maailman omakseen.

Läpi kaiken Jeesuksen opetuksen ja toiminnan kulkee ajan ja paikan välinen jännite. Hänen opetuksensa keskuksessa on Jumalan valtakunta – se, joka on jo lähellä. Hänen toimintansa keskuksessa taas on kärsivä ihminen, se, joka on jo läsnä.

Niinpä Jeesuksen opetus viimeisistä päivistä ei kutsu meitä ensisijaisesti tähyilemään tulevaisuuteen. Se kutsuu kysymään mistä voisin löytää ylösnousseen Kristuksen jo nyt. Jos pysähdymme vain tarkkailemaan lopun ajan merkkejä, meiltä jää kuulematta Jeesuksen kehotus: ”Katsokaa Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”

Jumala tekee työtään meidän keskellämme, jokaisen elämässä, seurakunnassa, koko maailmassa jatkuvasti. Jumalan valtakunta murtautuu tämän maailman todellisuuden keskelle jo nyt.

Ja kuitenkin kristittynä olemiseen kuuluu oleellisena osana myös katseen kiinnittäminen kauemmaksi, tulevaan, tämän hetken tuolle puolen. Siksi me rukoilemme yhdessä, tässäkin messussa, että Jumalan valtakunta tulisi ja hänen tahtonsa tapahtuisi. Jumalan ajassa tämä hetki ja tulevaisuus liittyvät yhteen. Siinä kaikki tapahtuu jo nyt – eikä kuitenkaan aivan vielä. Jo nyt, ei vielä.

Kristiina, Laura, Päivi, Tiina, Satu, Mervi, Hanna ja Elisa. Teidät vihitään tässä messussa palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla. Te liitytte monien ennen teitä kulkeneiden vuosituhantiseen ketjuun. Ettekä tekään ole sen ketjun päätepiste, vaan toisia tulee teidän jälkeenne. Teidän paikkanne on palvella Jumalan ajassa ja paikassa – ajan ja paikan, tämän hetken ja tulevaisuuden, risteyskohdassa.

Tulee hetkiä, jolloin te tai ihmiset ympärillänne uupuvat, koska tämä maailma vie kaiken voiman ja valon. Silloin Kristus kutsuu teitä katsomaan kauemmaksi, ja luottamaan siihen kutsuun, jonka hän on teille antanut, Luottamaan siihen, että hän on teidän elämässänne läsnä jo nyt.

Voi tulla myös hetkiä, jolloin erehdytte varmistelemaan henkilökohtaista pelastustanne uskonne oikeellisuutta mittaamalla. Niinä hetkinä Kristus kutsuu teitä tämän maailman katveista käsin, katsomaan ympärillenne: tunnistamaan ihmisten kaipauksen, ilon ja surun – tunnistamaan ylösnousseen Kristuksen tässä jo nyt.

Me emme tiedä paljonko matkaa on vielä jäljellä. Me olemme matkalla tallin, seimen ja Lapsen luo. Olemme Jumalan valtakunnan matkalasia, Jumalan vaeltavaa kansaa. Tähän matkantekoon kuuluu odotus, toivo ja rukous, yhteisen pöydän ääressä jaettu matkaeväs. Kristus, joka on matkan alku ja loppu, kulkee samalla rinnallamme, on läsnä jo nyt, joka hetki.