Adventtisunnuntai, Lk 19:28-40 (Sak 9:9-10)

Hoosianna! Kiitetty olkoon hän! Tänään kajautimme yhdessä virsikirjan ehkä kaikkein riemullisimman ja monelle rakkaimman virren, Hoosianna-hymnin. Jouluun valmistautuminen voi alkaa.

Vuosi sitten katsoin television ajankohtaislähetystä. Siinä nuori ukrainalainen äiti heijasi vastasyntynyttä sylissään. ”Minkälaista tulevaisuutta toivot lapsellesi?” kysyi toimittaja. ”Rauhaa.” äiti sanoi, ”Toivon, että hän saisi elää maailmassa, jossa on rauha.” Mietin, miten heille on käynyt, ovatko he turvassa? Toteutuuko äidin toivo milloinkaan? Mietin toteutuuko Jumalan ikiaikainen lupaus rauhasta Jerusalemissa. Koittaako rauha Gazan raunioissa, saavutetaanko rauha Etelä-Sudanissa, Myanmarissa? Säilyykö rauha omilla rajoillamme?

Kun me äsken lauloimme ”Hoosianna”, huusimme apuun Jumalaa. Sitä tuo sana tarkoittaa ”Hoosianna – auta, pelasta”.  Näillä sanoilla me aloitamme tänään uuden kirkkovuoden, näillä sanoilla me käännymme Jumalan puoleen ja kerromme hänelle kaipauksestamme, odotuksestamme, siitä että emme selviä ilman Häntä. Hoosianna – auta, pelasta! Sitä laulaessamme me emme ole yksin, vaan liitymme yli kahden vuosituhannen jatkumoon, sukupolvien ketjuun ja kaikkien niiden kristittyjen joukkoon, jotka tänään viettävät adventtia.

Hoosianna-huuto oli tuttu jo Jeesuksen oppilaille ja seuraajille. He ovat seuranneet häntä toiset päiviä, toiset kuukausia, jotkut vuosia. He ovat kuullet hänen opettavan, nähneet hänen parantavan sairaita, antavan sokeille näkönsä, kuolleille elämän. Jeesuksen suosio on kasvanut suureksi, ja häntä seuraavien ihmisten joukko on matkan varrella lisääntynyt.  Nyt he tervehtivät häntä, kuin valloitusretkiltä saapuvaa sotapäällikköä, kuin kotiin palaavaa kuningasta. Mutta Jeesus ei saavu uljaalla ratsulla, ei kiiltävillä sotavaunuilla – vaan aasilla, köyhän kansan työjuhdalla.

Adventin aikana messussa luetaan usein Sakariaan kirjaa, joka kehottaa ”Iloitse tytär Siion, riemuitse tytär Jerusalem, katso kuninkaasi tulee.” Myös nuo sanat ovat tuttuja Jeesuksen aikalaisille. Ne toistavat lupausta tulevasta Messiaasta, kansansa vapauttajasta. Siksi monet osaavat yhdistää Jeesuksen saapumisen Jerusalemiin juuri tähän profeetan ennustukseen.  Sakariaan kirja lupaa myös, että kuningas, joka tulee aasilla ratsastaen ”julistaa kansoille rauhaa.” Siksi erityisesti adventtina Jeesusta kutsutaan Rauhan Ruhtinaaksi.

Jeesus, rauhan ruhtinas ja köyhien kuningas, on aivan toisenlainen messias, kuin se, jota hänen oma kansansa odotti. Samalla tavalla, se valtakunta jonka kuningas Jeesus on – Jumalan valtakunta – on aivan toisenlainen, kuin voimme kuvitellakaan, aivan muuta, kuin aavistammekaan. Silti me voimme nähdä välähdyksiä Jumalan valtakunnasta jo nyt. Jumalan valtakunta toteutuu silloin, kun ihmiset antavat anteeksi, jakavat omastaan, rakentavat rauhaa. Mutta yhtä usein ihmisten tekemät Jumalan valtakunnan teot jäävät kateuden, vallanhimon ja vihanpidon alle. Siksi Jumalan valtakunnan toteutuminen ei ole viime kädessä kiinni siitä mitä me teemme, vaan siitä mitä Jumala tekee.

Rauha! Ihmisen ikiaikainen kaipuu ja rukous. Se on Ukrainan äitien rukous, se on Gazan lasten ja Israelin lasten rukous – ja se sama rukous täytti suomalaisten mielet 84 vuotta sitten, kun Hoosianna-hymniä veisattiin Talvisodan juuri puhjettua. Se sama rukous on omassa mielessäni päivittäin. Ihmiset ovat kaikkina aikoina kaivanneet ja rukoilleet rauhaa – rauhaa, jota tämä maailma on kykenemätön antamaan.

Rauha maan päällä on Jumalan tahto. Rauha on Jumalalle niin luonteenomaista, että rauhantekijöitä kutsutaan hänen lapsikseen. (Mt 5) Rauha on meille kristityille lahja – mutta myös kutsu ja tehtävä. Vaikka Jumala tahtoo rauhaa, rauha ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä on rakennettava, sen rakentamiseen on sitouduttava joka päivä, niin pienissä kuin suurissakin teoissa – kaikkialla maailmassa, Suomessa, seurakunnassa, kotona, työpaikalla, koulussa, kaikkialla.

Rauhan rakentaminen on Jeesuksen esimerkin seuraamista. Jeesus Kristus on tehnyt sovinnon ja rauhan ihmisten ja Jumalan välille – ja kutsuu meitä ihmisiä rakentamaan sovintoa ja rauhaa keskenämme. Se rauha, jonka Kristus antaa meille, on kaikenkattavaa: ei vain rauhaa ihmisten ja kansojen välillä, vaan ennen kaikkea rauhaa ihmisen sisimmässä, sielussa ja sydämessä. Se on Jumalalta tulevaa rauhaa – rauhaa, joka liittää meidät Jumalaan ja toisiimme, kaikkeen luotuun.

Kristus tarjoaa sitä rauhaa jokaiselle tänäänkin, kun hän kutsuu meitä ehtoollispöytään, elämään yhteydessä häneen ja yhteydessä toisiimme.

Adventti on koko Kristuksen kirkon yhteinen juhla. Tänään täällä Keravan seurakunnassa juhlitaan tämän kirkon 60-vuotis- ja urkujen 30-vuotisjuhlaa. Keravan kirkossa on iloittu ja itketty, rukoiltu ja riemuittu, jaettu monenlaisten ihmisten ja perheiden elämää aina rauhan aikana. Siunatkoon hyvä Jumala Keravan seurakuntaa niin, että sama rauha voisi jatkua täällä seuraavatkin kolme, kuusi ja kuusikymmentä vuosikymmentä.

Adventin matka kohti joulua alkaa tänään. Jouluun valmistautuminen ei ole töiden ja puuhien suorittamista. Se on Vapahtajamme vastaanottamiseen valmistautumista.

Ja siksi vaikka kaikki ei olisikaan valmista, vaikka mikään ei olisi valmista, vaikka maailma olisi kaaoksessa ja mieli levoton – Vapahtaja saapuu. Hän saapuu, koska kaipaa meitä ja haluaa meidän kaipaavan häntä. Hän haluaa tulla elämäämme, vaikka meillä olisi kiire, vaikka me olisimme väsyneitä, huolissamme, keskeneräisiä.

Hän saapuu kaikesta tästä huolimatta – tai itse asiassa hän saapuu juuri kaiken tämän vuoksi. Koska olemme keskeneräisiä, koska meidän suunnitelmamme eivät toteudu, koska meistä ei ole rauhanrakentajiksi. Juuri siksi me saamme myös huutaa tai kuiskata: ”Hoosianna! Tule, pelasta!” Ja Jumala kuulee, tulee ja pelastaa. Kaikkivaltias saapuu aasin selässä, kaikkeuden Luoja syntyy pieneksi lapseksi, rauha saapuu levottomaan mieleen – ja lopulta Jumalan valtakunta tulee ja sen mukana rauha kaikkeen maailmaan, kaikkeen mitä on.