Tuomiosunnuntai, Matt.25:31-46

Neljä päivää sitten kokoonnuimme tänne Kauniaisten kirkkoon yhdessä seurakunnan työyhteisön kanssa hiljaisuuden, rukouksen ja raamatuntekstien äärelle. Muistelimme omaa kastettamme. Lähdimme siis liikkeelle ihan alusta, kristityn elämän alusta.

Piispantarkastusviikko päättyy tähän juhlamessuun. Olemme tulleet myös kirkkovuoden päätökseen. Tuomiosunnuntain tekstit kertovat paljon suuremmasta lopusta, viimeisestä päivästä. Mitä mielessäsi liikkuu, kun kuulet sanan tuomio? Onko se pelottavaa? Vai vapauttavaa? Vaiko jotakin aivan muuta?

Kun katselen ympärilleni tai seuraan uutisvirtaa, tuntuu siltä että moni asia on todella tullut päätökseen. Muutokset ilmastossa, luonnossa, tässä yhteiskunnassa ja koko maailmassa, omassa kirkossammekin, ovat valtavia. Emme todista vain muutoksen aikoja – vaan kokonaisen aikakauden loppua – samalla kuitenkin myös uuden alkua.

Äsken lukemani evankeliumiteksti on pitkän vastauksen loppu. Jeesus on puhunut pitkään, kun on vastannut oppilaidensa kysymykseen: ”Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta.” (Matt. 24:3). Osan Jeesuksen vastauksesta kuulimme itseasiassa viikko sitten, Valvomisen sunnuntain evankeliumitekstissä.

Mistä Jeesus puhuu, kun hän vastaa kysymykseen tämän maailman lopusta? Mihin hän kiinnittää kuulijoidensa huomion?

Nälkäisiin, janoisiin, kodittomiin, alastomiin, sairaisiin ja vangittuihin. Kaikkein heikoimpiin ja haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Missä sinä kohtaat heitä elämässäsi? Keiden kohdalle pysähdyt? Kenet muistat jälkikäteen? Keiden kohdalla katsot ohi, pois, kiiruhdat eteenpäin?

Keitä he oikein ovat? Keitä he ovat tänään, tässä maailmassa, maassa tai täällä Kauniaisissa?

Pelastakaa lapset -järjestö julkaisi viikko sitten vuosittain 12-17 vuotiaille lapsille suunnatun kyselynsä tulokset. Viimeisimmän Lapsen ääni -kyselyn tulokset julkaistiin viikko sitten. Kyselyn mukaan pieni pienituloisissa perheissä elävien lasten määrä on kasvussa. 19 prosenttia heistä kertoi kyselyssä, että perheillä ei ole riittävästi tai säännöllisesti ruokaa.

Asunnottomuus Suomessa on laskussa, vaikka asunnottomia on edelleen useampi tuhat, asunnottomia perheitäkin toista sataa. Mutta Jeesus puhuu kodittomista, ja kodittomia eivät ole vain asunnottomat. Kodittomia ovat ne, joilla ei ole paikkaa, jonne mennä, ne jotka ovat jääneet ulkopuolelle. Keneltä me suljemme ovemme ihmisinä, kansana, maanosana – tai kirkkona? Ketkä ovat niitä, joille ei löydy paikkaa majatalosta? Jotka kaipaavat yhteyteen, yrittävät löytää paikkaansa seurakunnasta, mutta eivät löydä, koska kokevat olevansa liian erilaisia, eivät tule nähdyiksi omana itsenään, eivät koe oloansa turvalliseksi.

Ketkä ovat alastomia? Eivät vain ne, joilla ei ole lämmintä päällepantavaa talvipakkasilla tai suojaa auringon paahteessa. Alastomia ovat ne, joita nöyryytetään koulumatkalla tai sosiaalisessa mediassa. Alastomia ovat ne, jotka kantavat salaisuutta, joka on niin hirmuinen, että häpeä ajaa kätkemään sen sielun syvyyksiin. Alastomia ovat ne, jotka kokevat olevansa toisten seurassa vailla suojaa ja turvattomia.

Entä sairaat? Jeesus ei sano, että he kaipaisivat parantumista – vaan, että heitä käytäisiin katsomassa. Aivan kuten ne, jotka ovat vankilassa – että he eivät jäisi yksin ja unohduksiin. Että säilyisi kokemus kuulumisesta yhteyteen, yhteisöön. Ja kokemus siitä, että on merkityksellinen, vaikkei juuri nyt tai enää koskaan pysty tuottamaan mitään tai kantamaan vastuuta.

Meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, että Jeesus kiinnittää huomiomme juuri tänne. Nostaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat pois varjosta, valoon ja keskipisteeseen.  Tähän hän on itse asiassa viitannut koko elämänsä ajan – sillä Jeesuksen toiminnan keskipisteessä on aina kärsivä ihminen. Sairaat, pelokkaat, vieroksutut, ulossuljetut.

Synti saa ihmisen käpertymään itseensä, tuijottamaan omaa napaansa. Jeesus sen sijaan kutsuu kääntämään katseen toiseen suuntaan – kohti toista ihmistä, erityisesti sitä, jonka kohdalla mieluummin nopeuttaisi askelta, kääntäisi katseen pois, katsoisi ohi. Ja kuitenkin Jumala, ihmiseksi syntynyt Jumala on läsnä juuri siellä. Hänen todellinen läsnäolonsa ja olemassaolonsa salaisuus paljastuu ristillä. Heikkoudessa, kärsimyksessä, janossa, häpeässä, yksinäisyydessä, epätoivossa.

Jos Jeesuksen toiminnan keskipisteenä on kärsivä ihminen, hänen opetuksensa keskipisteenä on Jumalan valtakunta, joka on tullut lähelle. Jumalan valtakunta ei ole paikka, vaan tapahtuma. Se tapahtuman keskipisteenä on Jumalan syntyminen ihmiseksi. Se tulee meille näkyväksi seimessä ja ristissä. Jumalan valtakunta on siis läsnä Jeesuksessa, siinä kuka hän on – kuitenkin niin, että se voi jäädä hänessäkin huomaamatta. Aivan samoin, kun Kristuksen läsnäolo maailman kärsimyksessä jää meiltä huomaamatta.

Jumalan perimmäinen olemus on salaisuus. Siksi hänen, ihmiseksi syntyneen Jumalan tunnistaminen nälkäisissä, viluisissa, yksinäisissä ja kärsivissä on vaikeaa, ellei mahdotonta. Jumalan valtakuntakin on meidän ymmärryksemme tuolla puolen, tavoittamattomissa. Myös se loppu, josta Jeesus tämän päivän evankeliumitekstissä, on salaisuus. Se on Jumalan teko, täysin toisenlainen kuin mitä pystymme käsittämään ja täysin irti siitä historiakäsityksessä, johon yritämme saada sen mahtumaan.

Kirkkomme pappi Jenni Tuulensuu tekee työtä tämän yhteiskunnan varjoissa, huumausaineriippuvaisten parissa. Hän sanoo näin: ”Meidän ihmisten viisaus loppuu nopeasti, mutta Jumalan kestää. Hän on se viimeinen kuulija paikalla.” Jumala on se viimeinen kuulija paikalla.

Siksi pohjimmiltaan ei voi olla kyse siitä, tunnemmeko me Jumalan – vaan siitä, että hän tuntee meidät, tuntee senkin mikä jää meiltä itseltämme pimeään. Hän tuntee nälkämme ja janomme. Hän tietää ne ovet, joita emme uskalla avata. Hän tuntee häpeämme, alastomuutemme, paljastumisen pelkomme, mutta myös kaipuumme tulla nähdyksi, ymmärretyksi, kaipuun päästä takaisin siihen Rakkauteen, joka meidät on luonut.

Jumala on se viimeinen kuulija paikalla. Viimeisellä hetkellä Jumala on läsnä ja kuulee arimmat kuiskauksemme, senkin mitä emme pysty pukemaan sanoiksi. Tämän hän tekee, sillä hän on vielä rakastavampi, vielä ymmärtäväisempi, vielä armahtavampi kuin koskaan pystymme käsittämään.