Älä pelkää

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» (Lk 2:8-12)

Älä pelkää. Voiko olla rauhoittavampia sanoja? Sanat lohduttavat silloin, kun herään painajaiseen, kun murehdin tulevaa, kun olen yksinäinen, kun kaipaan toisen ihmisen rauhoittavaa läsnäoloa ja rohkaisua. Vaikka pahan unen tunnelma jatkuu vielä valveillakin tai huoli huomisesta ei väistykään välittömästi, ”älä pelkää” kertoo että vierellä on joku. On toinen, joka näkee tätä hetkeä kauemmaksi, näkee pimeydessä valon pilkahduksen, haluaa lohduttaa ja rohkaista.

Jouluevankeliumissa kerrotaan, kuinka paimenet säikähtivät melkoisesti keskelle yön uneliasta pimeyttä ilmestynyttä enkeliä, Jumalan viestintuojaa. Enkelin rauhoitteleva tervehdys ”Älkää pelätkö!” oli enemmän kuin paikallaan.

Joulun lupaus on, ettei ole syytä pelätä. Lupaus koskee kuitenkin jotakin paljon suurempaa kuin odottamatonta kohtaamista öisellä niityllä. ”Älkää pelätkö!” sanat sanoo Jumala itse. Jumala, joka samana jouluyönä syntyy ihmiseksi.

On ihmeellistä, että Jumala, kaiken Luoja, syntyy kaikkein pienimmäksi. Hän ei ilmesty tähän maailmaan suurena voittajana, ei pelolla hallitsevana vallankäyttäjänä. Sen sijaan hän syntyy suojaa ja turvaa tarvitsevaksi lapseksi, kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaksi ihmiseksi. Samalla hän on edelleen kaiken valtias, joka tuntee ajan alun ja lopun. Siksi hänen lupauksensa siitä, ettei meidän pidä pelätä, on niin suuri. Se on lupaus tulevaisuudesta ja toivosta, siitä että valo on pimeyttä suurempi.

Vastasyntynyt Jeesus-lapsi kutsuu lähelleen, unohtamaan yön pimeyden, karkottamaan huolen huomisesta.  Älä pelkää. On vain tämä hetki. On rakastavasti ja myötätuntoisesti läsnä oleva Vapahtaja. On jouluyön kirkas rauha.

Siunattua ja levollista joulunaikaa

Kaisa