Diakonian päivän messu Espoon tuomiokirkossa 1.9.2020

Mt. 12:33-37

»Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. ³⁴ Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. ³⁵Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. ³⁶Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. ³⁷Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.»

Juuri kuulemamme Matteuksen evankeliumin katkelma on tylyltä kuulostavaa tekstiä. Vaikka tekstissä ei sitä kerrokaan, sanojen takana on Jeesus. Hänen sanansa, tai sanallinen hyökkäyksensä, on suunnattu fariseuksia, Jeesuksen tavoin tavallisen kansan keskuudessa suosittuja uskonnollisia johtajia, kohtaan. Fariseuksille juutalaisen lain tarkka noudattaminen on keskeistä, ja lain noudattamisen näkökulmasta he ovatkin jo jonkin aikaa seuranneet Jeesuksen toimia. Nyt he ovat saaneet hänet kiinni lain vastaisesta työntekemisestä, viljantähkien poimimisesta syötäväksi ja sairaiden parantamisesta sapattina, lepopäivänä. Koska Jeesuksen teot ovat yhteisön normien vastaisia, ne eivät voi olla Jumalasta, vaan itse paholaisesta peräisin – näin fariseukset järkeilevät. Ja tässä vaiheessa Jeesus hermostuu: ”Te käärmeen sikiöt!”

Ordväxlingen mellan fariséerna och Jesus är skarp, men samtidigt låter det så bekant. Sociala medier och medier som ivrar för samhällets polarisering är dessa tider fulla av sätt att förolämpa motparten, det vill säga dem som är av annan åsikt. I Jesus ord kan man också känna igen bekanta drag av osaklig diskussion: Han tillspetsar, överdriver och kritiserar personen han tvistar med som både moraliskt och intellektuellt tvivelaktig. Frågan var vems lära människan borde lyssna till och efterfölja: dem som har traditionell religiös lärdomsmakt, det vill säga fariséerna, eller Jesus som genom sin egen lärdom utmanade traditioner och strukturer.      

Yhteiskunnallisen keskustelun muuttuminen yhä epäkunnioittavammaksi ei ole vain suomalainen, vaan globaali ilmiö. Se ei myöskään ole vain poliittinen tai yhteiskunnallinen, vaan yhä useammin myös kirkossamme käytävän keskustelun malli. Monessa kysymyksessä vastakkain ovat perinteinen tulkinta ja sitä tukevat rakenteet ja niitä haastavat Raamatun ja kristillisen uskon lukutavat. Mutta näistäkin meidän pitäisi voida keskustella rakentavasti ja kaikkia osapuolia kunnioittavassa hengessä.

Piispatkin ovat yrittäneet viitoittaa tietä ulos epäasialliseen keskustelun tahdittamasta ilmapiiristä kirkolliskokoukselle osoittamassaan kirjeessä. Vielä tärkeämpää, kuin tunnistaa ne piirteet, jotka tekevät keskustelusta epäasiallista, on tunnistaa ne tavat ja toimintamallit, joiden avulla siitä voidaan rakentaa kunnioittavaan suuntaan.

En respekterande diskussion uppfylls då debattörerna strävar till att uppskatta varandra, trots att de är av olika åsikt, de vill uppriktigt förstå varifrån den andras tankar kommer ifrån även då de slutligen är av olika åsikter. Detta är möjligt om debattörerna berättar sina egna åsikter ärligt. På detta sätt är debattörerna öppna att lära av varandra och redo att vid behov överväga sina egna åsikter. En högaktningsfull debatt gömmer alltid en möjlighet till förändring.

Jeesus ei vain haasta fariseusten laintulkintaa, vaan hän kiinnittää samalla huomiota nimenomaan sanoihin, sanojen merkityksellisyyteen. ”… jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.” (Mt 12:36) Tämä ei tarkoita niinkään säästeliästä sanakäyttöä.

Matteuksen evankeliumin kreikankielisessä tekstissä Jeesus ei puhu itseasiassa turhista sanoista, vaan laiskoista, toimettomista sanoista. Laiskat sanat olla sellaisia, joiden ei ole tarkoituskaan johtaa mihinkään. Toimettomat sanat ovat silkkaa sanahelinää, sanoja, jotka eivät koskaan muutu teoiksi. Sanojen painoarvo mitataan vasta, jos ne taipuvat teoiksi.

Diakoniatyö, seurakunnan palvelutehtävä, kertoo siitä tavasta millä kirkko pyrkii elämään todeksi niitä sanoja, joita se käyttää viestiessään Jumalan armosta ja rakkaudesta. ”Rakkautena vaikuttava usko” (Gal. 5:6) kertoo, mistä diakoniatyössä on kyse. Hyvän sanoman viestimisessä eivät riitä pelkät hyvät sanat, tarvitaan myös hyvyyden tekoja. Tekoja, joiden kautta evankeliumi eletään todeksi elämän keskellä, sielläkin – ja erityisesti siellä – missä elämä näyttäytyy kaikkein raskaimmillaan, yksinäisimmillään, epäoikeudenmukaisimmillaan.

Jesus kallar oss att leva på detta sätt. Kristus själv närmar sig oss på detta sätt: han är Guds kärlek och nåd, genom honom är vi delaktiga i Guds rikes gåvor och arbete. Snart får vi tillsammans vid altaret ta emot de gåvor, brödet och vinet och efter det fortsätta det arbete dit Kristus har kallat oss: att tjäna Gud och tjäna varandra så att det goda budskapet når dem som inte orkar lyssna på tomma ord men som längtar att bli älskade.

Tämä on se elämisen tapa, johon Jeesus kutsuu meitä. Tämä on se tapa, jolla Kristus itse lähestyy meitä: hän on Jumalan rakkaus ja armo, hänen kauttaan me olemme osallisia Jumalan valtakunnan lahjoista ja työstä. Kohta me saamme yhdessä alttarilla vastaanottaa ne lahjat, leivän ja viinin, ja sen jälkeen jatkaa sitä työtä, johon Kristus meitä kutsuu: palvelemaan Jumalaa ja palvelemaan toisiamme niin että hyvä sanoma tavoittaa ne, jotka eivät jaksa kuunnella sanahelinää, mutta jotka kaipaavat tulla rakastetuiksi.