Vilpitön rakkaus

Rm 12:6-16

Rakkaat seurakuntalaiset – täällä Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa, kotona tai missä tähän messuun osallistuttekin – me vietämme tänään seurakunnan suurta juhlaa. Te olette valinneet ja kutsuneet seurakuntanne kirkkoherraksi Anna-Maija Kuutti-Mannisen. Tässä messussa hänet asetetaan tähän virkaan.

Rakas Anna-Maija, tämä seurakunta on jo sinulle tuttu viimeisen seitsemän vuoden ajalta – ja sinä olet tuttu tälle seurakunnalle. Juuri kaiken sen vuoksi, mistä sinut täällä on opittu tuntemaan, ja millaisena sinut on opittu tuntemaan, sinut on haluttu kutsua tähän virkaan, seurakunnan johtajapapiksi. Vaikka seurakunta on tuttu, ja kirkkoherran virkakin on tullut sellaiseksi viimeisten kuukausien aikana, vielä on paljon opettelemista uudessa roolissa puolin ja toisin. Siinä kaikessa sinua kannattelevat monet rukoukset.

Siitä ei ole aivan kolmea vuottakaan, kun viimeksi kokoonnuimme Kirkkonummen kirkkoon virkaanasettamismessuun. Silloin päivän toinen lukukappale oli Korinttilaiskirjeen 13. luvusta, ja siitä nousi koko juhlapäivän teema: usko toivo ja rakkaus. Tämä pyhän toisessa lukukappaleen keskuksessa on jälleen rakkaus. Tällä kertaa Paavali kirjoittaa siitä Rooman kristityille, ja kirjoittaa näin: ”Olkoon rakkautenne vilpitöntä!” (12:9).

Se miten Paavali siinä tekstissä, jonka kohta kuulemme, avaa sitä miltä vilpitön rakkaus näyttää, mitä se meissä ja maailmassa vaikuttaa, sopii hyvin toimintalinjaukseksi ja strategiaksi jokaiselle seurakunnalle – ja jokaiselle kirkkoherralle. Rakkaus tekee uskon näkyväksi, sillä rakkauden lähde on Jumala itse. Jumalasta virtaava rakkaus kurottaa omaa välitöntä ystävä- ja perhepiiriä, omaa seurakuntaa kauemmaksi – kaiken tutun ja turvallisen tuolle puolen.

Siksi rakkaus ei tee ainoastaan uskoa näkyväksi, vaan se tekee myös seurakunnan näkyväksi. Sillä rakkaus ei ole jotakin, joka on tarkoitettu vain uskoville, vain kanssakristityille, vaan vilpittömän rakkauden lämpöön on kutsutaan ja kootaan kaikki, ja aivan erityisesti ne, jotka kaikkialta muualta on potkittu pois, ne jotka on painettu tämän maailman varjoihin ja katvealueille. Jumalasta pulppuava rakkaus on sen kaltaista rakkautta, josta Kristus antaa meille esimerkin. Se ei ole vain niitä varten, jotka ovat jo valmiiksi meille rakkaita, vaan myös niitä – ja ehkä aivan erityisesti niitä varten – joita vierastamme tai vihaamme, ja niitä varten, jotka vierastavat, vihaavat tai vainoavat meitä. Vihan ja vierauden tunteiden edessä Paavalin kehotus on radikaali ”Siunatkaa, älkääkä kirkotko.” (12:14)

Rakas Anna-Maija, hoida tätä seurakuntaa rakkaudella, johda tätä seurakuntaa rakkauteen. Rakkaat kristityt Kirkkonummella, olkoon rakkautenne vilpitöntä!