”Kirkolla on vahva tasa-arvon sanoma. Jumalan silmissä olemme kaikki samanarvoisia. Keskeistä on, miten sanoma eletään todeksi”, sanoo Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Kaisamari Hintikka.
Kaisamari Hintikka istuu pöydän toisella puolella Naisjärjestöjen Keskusliiton violetin sävyisissä tiloissa. Hänellä on kaulassaan sileä piispanristi.
Tasa-arvon kysymyksen Hintikka palauttaa kaiken kattavaan Rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja toista ihmistä niin kuin itseäsi (Mt 22:37-40).
”Jäämme usein siihen, mitä tapahtuu ihmisen ja Jumalan välillä. Jumala ohjaa katseemme pois meistä itsestämme toiseen ihmiseen. Me elämme uskoamme ja kastettamme todeksi Jumalan lisäksi suhteessa toiseen ihmiseen.”
Hintikalla on vahva kansainvälinen kokemus. Hän on työskennellyt Helsingin yliopiston kirkkohistorian laitoksella, Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolla ja Euroopan kirkkojen konferenssissa Genevessä kirkot dialogissa -komission johtajana. Vuodet 2012–2018 hän toimi Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä. Hintikka on varapuheenjohtaja uskontojen yhteistyöjärjestössä Uskot-foorumissa ja Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa.
Nainen Raamatussa
Hintikasta Raamattua on kirjoitettu ja tulkittu sukupuolittuneen kulttuurin lasien läpi. ”Raamatussa on merkittäviä hahmoja, jotka olemme tottuneet jättämään huomaamatta tai sivuosaan. Raamatun teksteihin avautuu uusia ulottuvuuksia, kun tarkastelemme esimerkiksi, miten niissä esiintyvät naiset toimivat ja erityisesti miten Jeesus kohtaa heidät. Puhumme esimerkiksi syntisestä naisesta, vaikka tutkimusten perusteella siihen ei ole perustetta. Kirkon traditio, historiankirjoitus ja kirkollinen opinmuodostus on häivyttänyt naisten merkitystä.”
Raamattua luetaan sukupuolittuneen kulttuurin silmälasien läpi
”Esimerkiksi Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohdatessa kaivolla huomio on perinteisesti kiinnitetty naisen elämänhistoriaan, johon kuuluu useampi mies ja siihen että Jeesus kehottaa häntä muuttamaan tapansa. Mutta ennen kuin tähän tullaan, Jeesus ja nainen ovat keskenään dialogissa. Nainen haastaa Jeesusta ja molemmat joutuvat tarkistamaan näkemyksiään keskustelun aikana.”
”Kun luemme Raamattua sivuosaan jätettyjen naisten näkökulmasta, myös kirkko alkaa näyttäytyä moninaisempana. Ajattelen, että näin avataan kirkon ovia useammanlaiselle ihmiselle tai ainakin useammanlaiset ihmiset tunnistaisivat itsensä sieltä. On tärkeää myös keskustella siitä, mitkä kysymykset ovat uskon ja kirkon opin ydintä ja mitkä kehällisiä kysymyksiä.”
”Evankeliumista ja Jeesuksen toiminnasta löytyy kirkolle tasa-arvon ja yhdenvertaisen kohtaamisen viesti. Sieltä löytyy myös vahva esimerkki nähdä ja nostaa yhteisön keskuuteen ihmisiä, jotka muut painavat marginaaliin tai kääntävät heille selkänsä.”
Hintikasta käsite lähimmäinen vaatii myös avartamista. ”Ilmastokatastrofi kutsuu tarkistamaan kristillistä luontosuhdetta, joka rakentuu hierarkkiseen ajatteluun. Näkemys luonnosta pohjattomana raaka-ainevarastona on johtanut umpikujaan. Riittääkö että puhumme ihmisistä, jotka tänä päivänä elävät maapallolla vai voisiko lähimmäisiä olla myös olla vielä syntymättömät sukupolvet ja koko luomakunta. Tästä syntyy toisenlainen suhde luontoon.”
Ovet sulkeutuivat
Mitkä tapahtumat ja kokemukset Hintikan omassa elämässä johtivat sukupuolten tasa-arvon näkyväksi vaikuttajaksi?
”Lapsuuden perheessäni ja lähiyhteisössäni oli vahvoja naisia. Olen osa naisasiannaisten ja demarinaisten sukua isoisoäidistäni lähtien (s.1892). Ei siinä hirveästi tarvitse tapahtua, kun imee vaikutteita kasvunsa maaperästä. Vanhempieni työnjako kotona oli perinteinen, mutta äiti oli työelämässä. Kun olin vielä koululainen, hän oli ammattijärjestöjohtaja ja Kirjastonhoitajaliiton pääsihteeri ja mursi lasikattoja omassa työssään.”
”Elämäni ensimmäisen 30 vuoden aikana en törmännyt perheessä, koulussa tai työpaikassa tilanteeseen, jossa joku asia ei olisi mahdollista, koska olen nainen. Tasa-arvo oli turhankin itsestäänselvyys. Suomut putosivat silmiltäni, kun siirryin töihin kirkkoon. Yhtä-äkkiä ovet rupesivat sulkeutumaan. Kiellot ja ulosrajaukset lisääntyivät. Olin koulutettu nainen ja toin asiantuntijasisältöjäni esiin, mutta kaikkeen piti kysyä lupa. En löytänyt muita selittäviä tekijöitä kuin sukupuoleni. Sellainen menee ihon alle. Pahimmillaan tällainen kokemus muuttuu itse itseään kontrolloivaksi kierteeksi. Tavallani toimivat naiset eivät olleet päässeet helpolla siinä työyhteisössä. Havahduin, että tällaistako tämä on.”
”Olin surullinen. Minulle oli merkittävää se, että olin tullut kirkkoon töihin. Työ seurakunnassa oli ollut haaveeni jo lähtiessäni opiskelemaan teologiaa. Jätin tiedeyhteisön ja menin töihin kirkkoon vaikkakin asiantuntijatehtäviin kirkon keskushallintoon. Kesti pitkään toipua ulosrajauksen kokemuksesta.”
”Luterilainen maailmanliitto oli tervehdyttävä kokemus – ei pelkästään suhtautumisessa sukupuoleen vaan sen johtamiskulttuuri. Ensimmäisenä päivänä esihenkilö sanoi, että täällä jokainen johtaa itse omaa vastuualuettaan. Asioita voi kokeilla eikä virheestä lyödä sormille – on vapaus mutta myös vastuu. Kokemus oli käänteinen verrattuna edelliseen työkulttuuriin ja merkittävä oppi. Lähtö kirkon globaaliin toimintaan oli elämäni viisaimpia päätöksiä ja kokemus vaikutti ajatteluuni.”
Maailmanliitto valitsi tietoisesti tasa-arvon tien jo 1980-luvun alusta alkaen. ”Nykyisin siellä puhutaan sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Maailmanliitto on sitoutunut siihen, että sen henkilökunnassa, hallinnollisissa elimissä ja työryhmissä on vähintään 40 prosenttia sitä sukupuolta, jota on vähemmän, ja vähintään 20 prosenttia alle 30-vuotiaita.”
Nainen virassa
”Kirkon sisällä on erityinen jännite, joka liittyy naiseen kirkon viran hoitajana eli siihen että pappisvirkaan vihitään sukupuoleen katsomatta. Virkakäsityksen jännitettä ei ole ratkaistu. Se vie tilaa ja energiaa yleiseltä tasa-arvokeskustelulta.”
Pappisviran avaaminen naisille oli pitkä prosessi. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin vuonna 1988. Tästä oli ehditty äänestää kirkolliskokouksessa kolme kertaa, ennen kuin kolme neljäsosaa äänten enemmistö tuli esityksen taakse vuonna 1986. Samalla hyväksyttiin ponsi, jonka mukaan naisten pappeutta vastustavilla on edelleen mahdollisuus tulla vihityksi pappisvirkaan ja toimia kirkon tehtävissä. Piispainkokous linjasi vuonna 2006, että naispappeuden torjuvan henkilön vakaumus ei voi näkyä työtehtävien hoitamisessa eikä esimerkiksi työvuorojärjestelyjä sukupuolen vuoksi tule tehdä.
Kirkon seurakuntapastoreista vuoden 2020 tilastojen (evl.fi) mukaan yli puolet (61 %) on naisia ja kirkkoherroista noin joka neljäs (27 %). Arkkipiispan lisäksi Suomessa on yhdeksän piispaa, joista naisia on kaksi (33 %). Hintikka aloitti piispana vuonna 2019 ja Mari Leppänen Turun arkkihippakunnan piispana vuonna 2021. Helsingin edellinen piispa, Irja Askola, valittiin ensimmäisenä naisena piispaksi vuonna 2010.
”En tajunnut etukäteen, miten merkittävä muutos oli, että nyt meitä oli kaksi naista piispojen kollegiossa. Toiseus, erillisyyden kokemus murtui. Se oli ollut olemassa, vaikka koinkin olleeni piispajoukossa yhdenvertainen.”
Piispan uransa alkuun Hintikka ennakoi, että ennen kuin hän lähtee eläkkeelle, Suomessa on kolme naispiispaa. ”Ajattelin että täytyy esittää konkreettinen tavoite. Uskon että sanat luovat todellisuutta. Nyt ajattelen, että tulevan kymmenen vuoden aikana meitä voi olla enemmänkin. Tilanne on muuttumassa ja muuttuu kasvamalla ruohonjuuritasolta. Mutta edelleen ovat voimistuneet ne äänenpainot kirkossa, jotka vaativat lisää tilaa niille, jotka eivät hyväksy kirkon virkakäsitystä, että pappisvirkaan vihitään sukupuoleen katsomatta.”
”Suomessa kiintiöihin suhtaudutaan kriittisesti. Minusta ne ovat tärkeitä. Valtaa jaetaan myös mielikuvien pohjalta. Olemme tottuneet näkemään naisia maamme hallituksessa ja se malli tulee vaikuttamaan pitempään yhteiskunnassa, ajattelen esimerkiksi teini-ikäisen tyttäreni saamaa mallia naisista.”
Luterilaisen maailmanliiton neuvosto hyväksyi vuonna 2013 linjauksen sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Asiakirja tarjoaa jäsenkirkoille ohjeistuksia ja työkaluja. Linjaus käännettiin suomeksi pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen.
”Siinä vaiheessa käytiin keskustelua siitä, että onko tasa-arvotyö olennaista Suomessa, koska numeroiden mukaan pappeina on yhtä paljon naisia ja miehiä. Katsominen vain dataan olisi viitannut siihen, että meillä ei ole tasa-arvon ongelmaa. Naisten kokemukset kuitenkin viittasivat siihen, että syrjintää sukupuolen vuoksi tapahtuu seurakuntalaisten ja muiden pappien taholta ja mitä enemmän on valtaa, siitä vähemmän on naisia.”
”Naisten määrän lisääntymistä täytyisi katsoa myös laadullisesta näkökulmasta, kuten mitä tekee kirkon johtajuudelle se, että kirkon johdossa alkavat näkyä monenlaiset kasvot ja odotukset johtajuudesta.”
Näe, arvioi, toimi
Kirkon tasa-arvokyselyn (2022) mukaan lähes joka kymmenes kirkon työntekijöistä on kokenut häirintää sekä työyhteisön sisältä että ulkopuolelta. ”Kyllähän se on hurjaa ja surullista luettavaa ja kaiken sen keskelle, mitä kunnioittavan kohtelun eteen on tehty ja puhuttu viimeisen vuoden aikana.”
”Tässä tutkimuksessa onnistuttiin mittaamaan ihmisten kokemusta, kuten naispuolisten pappien kokemusta siitä, että he joutuvat vastaanottomaan vihapuhetta tai syrjintää tai vähättelyä sukupuolensa vuoksi. Niin kauan, kun ne kokemukset ovat olemassa, olemme epäonnistuneet. Kun tilastot ja kokemukset viittaavat samaan suuntaan, voimme ajatella, että nyt on saavutettu jotain.”
Kirkolla ja seurakunnilla on nykyisin koulutetut häirintäyhdyshenkilöt ja prosessit siihen, jos joku kokee häirintää seurakunnassa tai seurakunnan tilaisuudessa. ”Ei voida tuudittautua siihen, että kun rakenteita on saatu kasaan, asia olisi hoidettu. Yhdenvertaisen kohtaamisen tärkeyttä on tuotava esiin koko ajan puheen ja toiminnan tasolla sekä kirkon opin ja teologian näkökulmasta.”
Keskeistä on rakentaa kirkosta moninaisempi yhteisö
”Olen itse päässyt helpolla verrattuna siihen, mitä piispa Irja Askola sai omina vuosinaan kokea. Saan kuitenkin edelleenkin viestejä, joista näkee, että nainen kirkon virassa on käsittelemätön asia.”
”Yritän ymmärtää niitä ihmisiä, jotka joutuvat rakentamaan ja ylläpitämään mustavalkoista maailmankuvaa, joka sulkee toisia pois. Miten paljon se kertoo ihmisten omasta sisäisestä maailmankuvasta?”
Hintikka nostaa esiin lähisuhdeväkivallan kansallisena oireenamme. Se pitäisi tunnistaa paremmin. ”Olemme Euroopan kakkosia lähisuhdeväkivallassa. On tärkeä puhua siitä ja sen kautta pyrkiä purkamaan sen ympärille rakennettua vaikenemisen kulttuuria.”
Äänestä muutosta
Vaikuttamisyritystenkin keskellä Hintikka on todennut julkisesti: ”Seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien rakkauden leimaaminen synniksi rikkoo sekä Kristuksen ruumiin ykseyttä että Jumalan luomistyötä vastaan. Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa tämänkaltaiselle opetukselle.”
Hintikka sanoo: ”Olemme kaikki Jumalan edessä yhdenvertaisia. Kaikilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa. Silloin ihmiset katsovat myös voivansa liittyä kirkkoon ja kirkko on heille merkityksellisempi, moninaisempi.”
Miten voidaan saada aikaan muutosta isoissa opillisissa kysymyksissä, kun kirkolliskokouksen päätöksiin tarvitaan aina määräenemmistö? ”Ainoa tapa muuttaa rakenteita on, että mahdollisimman monenlaiset ihmiset äänestävät kirkollisvaaleissa edustajaansa päättäviin elimiin.”
”Säädös kirkolliskokouksen määräenemmistöstä on tarkoitettu suojelemaan meitä, mutta tällä hetkellä se myös vahingoittaa kirkkoa, koska olemme kykenemättömiä ratkaisemaan asioita, joiden jättäminen nykyiselleen ei ole mahdollista eikä oikein. Näen kuitenkin, että muutosta tapahtuu.”
”Kirkolliseen avioliittoon vihkimisen ehdoista ei ole tehty kirkossa päätöksiä, että voidaanko samaa sukupuolta olevia pareja vihkiä avioliittoon. Tällaisissa ihmisen elämään liittyvissä kysymyksissä, kirkolla ei ole kaikki maailman aika ratkaista asioita. Ihmisten elämä on nyt. Ihmisellä on kaipuu saada siunaus omalle parisuhteelleen nyt eikä viidenkymmenen vuoden päästä.”
Jakautuvan maailman arvokamppailua on alkanut näkyä myös Suomessa. ”Arvokonservatismia on vaikea mitata kirkon piirissä, sielläkin konservatiivisuutta on monenlaista. Itsekin tunnistan olevani konservatiivi esimerkiksi joissakin jumalanpalvelusta koskevissa asioissa. Arvelen, että määrällisesti ei ole tapahtunut dramaattista muutosta, mutta volyyminappia on käännetty kovemmalle. Yllättävät konservatiiviset tahot ovat myös löytäneet toisensa maailmanlaajuisesti ja pyrkivät vaikuttamaan vaikkapa uskonnonvapauden tulkintaan paikallisesti. Pienin yhteinen nimittäjä näille on sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset. Toimintaympäristön luotettavuutta on yhä haastavampi arvioida, kun täytyy ymmärtää taustoja, motiiveja ja valtapeliä, joka esimerkiksi liittyy Yhdysvaltain kulttuuritaisteluun, joka säteilee tänne meillekin.”
Hengellinen johtaja
Miltä tuntuu olla hengellinen johtaja tässä ajassa? ”Hienolta ja vaikealta. Tämä on tärkeä aika olla hengellinen johtaja. Muutokset kirkon toimintaympäristössä ovat niin suuria, että työn tekemisen tapoja on mietittävä uudestaan. Tunnen koko ajan alamittaisuutta, että en viesti siellä ja täällä, mutta on tärkeä löytää itselleen omanlainen rooli toimia. Katson, että tehtäväni on liikkua ja olla läsnä eri verkostoissa kirkon ulkopuolellakin.”
”En ole hyvä ylläpitämään rakennettuja rooleja. Alkuvaiheessa piispana ajattelin, että piispan pitää toimia näin ja puhua näin, mutta aika nopeasti totesin, että en jaksa, en pysty, jos pitää jatkuvasti kantaa jotakin roolia. Ihmisten täytyy kestää se, että minä olen minä piispanakin.”
”Olen tänä syksynä tietoisesti antanut itselleni luvan, että minun ei tarvitse postata koko ajan sosiaaliseen mediaan, parempikin etten ole käynyt lukemassa, kun on niin paljon tehtävää. On tärkeää kasata energiaansa siihen, että saa tehtyä sen, mihin on sitoutunut.”
Miten kaiken keskellä Hintikka on säilyttänyt itsevarmuutensa, jaksanut, tuonut armoa ja ollut läsnä sekä löytänyt oman tehtävänä ja polkunsa? ”Ajattelen, että minulla on jostain syystä annettu se lahja – ja myös se, että kun tulee turpaan, unohdan asian suhteellisen nopeasti, mutta toisaalta olen valmis ottamaan opikseni silloin kun aihetta löytyy. Meidän tulisi enemmän luottaa siihen, että teemme voitavamme ja Jumala on se, joka tekee sen hiljaisen työn. Sen kasvun olen nähnyt omassakin elämässäni. Minusta huolimatta Jumala on tehnyt työnsä omassa lähipiirissänikin.”
”Tämän hetken suuret muutokset maailmassa ovat monimutkaisia ja liittyvät toisiinsa monin tavoin. Asioiden tutkimiseen ja tulevaisuuden pohtimiseen tarvitaan monenlaista osaamista. Meidän pitäisi tehdä enemmän rajat ylittävää yhteistyötä. Kirkossa tätä tehdään esimerkiksi diakoniatyössä, jossa osataan verkostoitua hyvin eri yhteiskunnallisten toimijoiden kesken. Myös tieteessä ja järjestökentällä ymmärretään hyvin monenlaisen osaamisen ja yhteistyön merkitys. Tällaista otetta tarvitsemme laajemminkin yhteiskuntaan ja kirkkoon.”
”Naisjärjestöjen Keskusliitolla on tärkeä rooli kutsua koolle yhteiskunnan eri toimijoita jakamaan ja hahmottamaan yhdessä kokonaisuutta. Tasa-arvon edistäminen on samalla demokratian edistämistä.”
”On tärkeää, että lähimmäinen rinnallamme nähdään yhdenvertaisena suhteessa Jumalaan.”
TEKSTI: EILA RUUSKANEN-HIMMA